Yrittäjän vuosikello, huhtikuu 2023 I OYG

Tämä kirjoitus aloittaa yrittäjien avuksi suunnitellun OMA-vuosikellon – lähde mukaan tekemään taloushallinnosta helpompaa ja järjestelmällisen tehokasta!

Huhtikuun talousluvut näyttävät suuntaa ja auttavat tekemään oikeita siirtoja

Huhtikuu humauttaa lumet pois, ja on tullut aika katsoa pintaa syvemmälle myös yrityksen taloudessa. Näin selvität, miten yrityksesi alkuvuosi on lähtenyt käyntiin ja mitä talouden tunnuslukuja kannattaa tarkastella juuri nyt.

1. Aloita vertaamalla myynti- ja käyttökatetta edellisten tilikausien lukuihin, niin näet kehityksen suunnan:

Mikäli myyt konkreettisia tuotteita, tarkista myyntikatteen perusteella se, onko ostojen tekeminen kallistunut verrattuna myynnistä saatavaan hintaan. Tällöin myyntikate on pienentynyt, mikä edellyttää toimenpiteitä.

Käyttökate kertoo summan, joka liikevaihdosta jää, kun siitä vähennetään muuttuvat ja kiinteät kustannukset – toisin sanoen liiketoimintasi tuloksen ennen poistoja ja rahoituseriä. On hyvä muistaa, että monet kustannukset kasvavat kuin huomaamatta.

2. Jos yritykselläsi on lainaa, tarkista rahoituskulut sekä vertaa niitä edellisiin tilikausiin. Samalla on syytä selvittää omavaraisuusaste:

Rahoituskuluilla tarkoitetaan niitä kustannuksia, jotka aiheutuvat rahoituksen saamisesta tai rahoitusvelan omistamisesta. Maksettavaa korkoa kannattaa seurata tarkasti sekä vertailla saatavilla olevia mahdollisuuksia – näin voit säästyä ikäviltä yllätyksiltä sekä säästää merkittävästi rahaa.

Omavaraisuusaste kertoo sen, kuinka suuri osa yrityksesi varallisuudesta on rahoitettu sen omalla pääomalla. Taseen omat varat ovat puskuri tappioita vastaan – mitä korkeampi luku on, sitä vakaampaa on liiketoimintasi. Matala omavaraisuusaste on merkittävä riski erityisesti silloin, kun kannattavuus syystä tai toisesta heikkenee. Heikko omavaraisuusaste on alle 15 %, tyydyttävä noin 30 % ja erinomainen yli 50 %. Omavaraisuusastetta kannattaa seurata ja pyrkiä nostamaan erityisesti nyt, kun talous on jatkuvassa muutoksessa.

3. Tulkitse tuloslaskelma ja tase oikein:

Tuloslaskelman ensimmäinen rivi kertoo kunkin kuukauden myynnin valitulla tarkastelujaksolla. Laskelman seuraavilta riveiltä näet 

  • paljonko yrityksesi on joutunut ostamaan esimerkiksi tuotteita tai palveluja tarjotakseen niitä asiakkailleen
  • millaisen osuuden kassasta vievät työntekijöiden palkat sivukuluineen
  • kulut, kuten toimitilavuokrat sekä investoinnit esimerkiksi koneisiin ja laitteisiin 
  • matkakulut ja muut hallinnolliset kulut, kuten puhelimet, internet, taloushallinto ja vakuutukset
  • käyttökatteen
  • mahdollisista sijoituksista saatavat tuotot
  • voitoista laskettavat verot.

 

Bruttotulos ja käyttökate: bruttotulos kertoo sen, paljonko myynnistä jää viivan alle ostojen jälkeen. Käyttökatteessa taas huomioidaan kaikki yrityksen kulut, paitsi poistot ja rahoituskulut sekä verot.

Tarkista taseesta erityisesti

  • se, ettei yrityksesi oma pääoma lähesty nollaa tai varsinkaan mene negatiiviseksi
  • vieraan pääoman suhde omaan pääomaan (millainen tilanne on, ja mitkä ovat yrityksen vastuut)

Mitä aikaisemmin mahdollisiin ongelmiin puututaan, sitä helpommin ne voidaan ratkaista. Tärkein kysymys kuuluu: mikä on se epäkohta, joka on helpoiten ratkaistavissa ja jolla on suurin vaikuttavuus talouden kokonaistilanteeseen? Yhtä tärkeää on nähdä ne mahdollisuudet, jotka ovat jääneet näkemättä, sillä taloudenhoidossa pienilläkin asioilla on usein suuri vaikutus. OYG:n asiantuntijat ovat valmiina auttamaan.

Tarvitsetko apua yrityksesi talousasioissa?

Tutustu alta OYG:n laajaan palveluntarjontaan ja ota rohkeasti yhteyttä. Olemme täällä sinua varten.

OMA Talous

- enemmän kuin kirjanpitoa

Onko yrityksesi aloittanut lupaavan liiketoiminnan? Tahdotko varmistaa, että hyvästä jalostuu paras? Teemme numeroista yrityksesi muutosvoiman sekä varmistamme, etteivät oikeat siirrot jää kiireen ja innostuksen jalkoihin. Avullamme vältyt ikäviltä yllätyksiltä sekä rakennat kestävää liiketoimintaa. Taloushallinnon palvelumme sisältää perinteisen kirjanpidon ja sähköisen taloushallinnon, tilinpäätökset, veroilmoituksen, palkanlaskennan, kausi-ilmoitukset, tilintarkastuksen sekä yrityksen perustamiseen liittyvät asiat. Kaikki on laskettavissa, jos vain ehtii laskea – me teemme sen puolestasi.

OMA Talous auttaa, kun
  • etsit tilitoimistoa, joka laskee, analysoi ja opastaa
  • tahdot selvittää kulurakenteesi ja paljastaa pullonkaulat
  • haluat karsia turhia kuluja ja parantaa katettasi
  • selvittää investointeihin liittyvät riskit ja mahdollisuudet.
Ota yhteyttä
Antti Kaijolainen

Asiakkuusvastaava

OMA Rahoitus

- löydämme sopivat ratkaisut

Etsitkö rahoitusta liiketoiminnan kasvattamiseen, investointeihin, yritysjärjestelyihin tai yllättäviin haasteisiin? Löydämme yrityksellesi sopivan rahoitusratkaisun. Olemme tukenasi rahoitusprosessin alusta loppuun, liiketoimintasuunnitelmista kannattavuuslaskentaan. Tuotamme aineistot, jotka saavat rahoittajat vakuuttuneiksi.

OMA Rahoitus auttaa, kun tahdot
  • selvittää rahoitusmuotoja
  • etsiä ja vertailla rahoitusratkaisuja
  • selvittää sopivia tukimuotoja
  • laatia suunnitelmaan rahoituksen käytöstä
  • laatia kustannus- ja kannattavuuslaskelman
  • optimoida ja järjestellä vakuudet
  • onnistua rahoitusneuvotteluissa
  • tuottaa selkeät rahoitusdokumentit.
Ota yhteyttä
Mia Vatanen

Rahoituspäällikkö

OMA Konsultti

- tukenasi johtamisessa

Etsitkö liiketoiminnan sparraajaa? Kaipaatko konkreettisia ehdotuksia tavoitteidesi saavuttamiseksi? Konsulttimme puhuvat kanssasi samaa kieltä, kuuntelevat herkällä korvalla sekä esittävät oikeita kysymyksiä. Meille yrityksesi liiketoiminta on alati kehittyvä kokonaisuus, jonka keskiössä on ihminen.

OMA Konsultti auttaa, kun tahdot
  • kehittää liiketoimintaa ja sen hallittavuutta
  • toimia kannattavammin
  • kehittää yrityksesi toimintaa ja sen toimintamalleja
  • onnistua yrityksen johtamisessa.
Ota yhteyttä
Mikko Seppälä

Partner OMA Konsultti

OMA Assari

- mukana yrityksen arjessa

Koostuuko suurin osa päivästäsi hallinnollisten asioiden hoitamisesta? Tuntuuko, ettei varsinaiselle työn tekemiselle jää tarpeeksi aikaa ja päivät tuppaavat venymään?

Assari on yksi yrityksen sujuvan arjen peruspilareista. Työskentelee assari sitten etänä tai yrityksessä paikan päällä voit aina luottaa, että apu on lähellä ja asiat hoituvat aikataulussa. Assaripalvelumme on luotu sinua varten, jotta sinä voit keskittyä yrittämiseen – assari hoitaa päivittäiset sekä äkilliset arjen asiat, joita yrittäjä ei itse halua tai ehdi hoitamaan.

OMA Assari auttaa, kun
  • apua hallinnollisten asioiden hoidossa
  • myynti- ja ostoreskontran hoitajan
  • Viranomaisilmoituksille tekijän
  • Apua tietojen koostamiseen ja arkistointiin
  • Sähköistää kirjanpitosi avaimet käteen periaatteella
Ota yhteyttä
Asta Suikkanen

Operatiivinen johtaja OMA Assari

Tuula Suvanto

Toimistopäällikkö ja palkkahallinnon asiantuntija

+358 40 551 6553

Irina Puranen

Taloushallinnon asiantuntija

+358 44 976 2913

Ljudmila Miseikis

Taloushallinnon asiantuntija

+358 44 242 0133

Elina Ojala
Taloushallinnon asiantuntija +358 44 765 2467
Nikola Gulová

Taloushallinnon asiantuntija

+358 44 242 4876

Terri Paju

Taloushallinnon asiantuntija

+358 44 242 5903

Antti Kaijolainen

Asiakkuusvastaava

Sähköpostiosoitteet:  etunimi.sukunimi@oyg.fi

Saara Juvonen

Taloushallinnon assistentti

Sähköpostiosoitteet:  etunimi.sukunimi@oyg.fi