Oikeita siirtoja, kädestä pitäen.
Oivaltavaa taloushallinnon kokonaispalvelua
- Ihmiseltä ihmiselle

Olemme olemassa, jotta unelmasi toteutuminen ei jäisi rahasta kiinni.
OYG syntyi kolmen toisiltaan avun saaneen yrittäjän halusta auttaa myös muita menestymään. Olimme kokeneet sen, kuinka vaikeaa on löytää talousasioiden hoitoon osaavaa ja ymmärtävää kokonaispalvelua. Lisäksi turhauduimme siihen, kuinka moni yritys joutuukaan lopettamaan toimintansa ainoastaan siksi, ettei niiden talouteen kiinnitetä riittävästi huomioita. Toisinaan taloushaasteita ei tulla edes ajatelleeksi, toisinaan niitä ei uskalleta ottaa puheeksi. Me uskomme siihen, että jokaiseen talousongelmaan löytyy ratkaisu.